Heat and Meat



Vilun valitukseni ovat selvästikin menneet perille jonnekin ja meille on nyt sitten tullut helle & hiki. Kertaheitolla.
Auringon paahdetta, kuumia aaltoja ja väreilevää maisemaa. Pyörin kesäkaupungissa selkä märkänä koko eilisen - asioita hoidellen, mites muuten - kunnes tuli taas safariväpätys. Sellainen hinkuolo päästä pois pölyistä ja tungoksesta, katsella kauas ja fiilistellä vapautta. Sain koukutettua koko kerhon samoihin tuntemuksiin, ja päätettiin tehdä minitrippi suvisen sunnuntain kunniaksi.

Lähdettiin heti aamusta, ja ajeltiin tunti toista Ngongin kukkuloille. Samaiset mäenrinteet, joilla Meryl Streep ja Robert Redford veuhkasivat Minun Afrikassani - jos muistatte. Eikä suotta, sillä maisemat ovat kuin elokuvasta ja tunnelmat kuin musiikkia. Laitimmaisen kukkulan kupeessa on Olepoloksen kansanruokala, joka on paikallisen spesiaaliteetin mekka: nyama choma, grillattu liha. Ruokalistaa ei ole, tarjolla kanaa, härkää tai lammasta. That´s it, that´s all. Tilaus tehdään kiloissa - siis raakasellaisissa - ja grillaaminen avotulilla alkaa vasta sitten. Kyytipojaksi ranskiksia ja tomaattia. Odottelu palkitaan, kun pöytään kannetaan grilliherkut kokonaisina. Diiliin kuuluu paloittelu paikan päällä. Ei lautasia, ei haarukoita. Lihanpalat syödään sormin suoraan puulaudalta, ja ainoana mausteena on suolakeko dippaamiseen.
Palan painikkeeksi kylmä olut.

Paikka on vaatimaton ja nuukahtanut, pienen kinttupolun päässä, tarjoilusta uupuu kaikki finesse - mutta herkut ovat herrain luokkaa.
Meidän lampaanpotka suli suussa ja kanankuoret rapisivat juuri sopivasti. Kuuma tuuli tukassa ja silmä lepäsi näkymissä. Viihdykkeksi paikalle tupsahti hiukan väsähtänyt masaimies, jolta ei kikattelut meinannut loppua lainkaan. Saatiin muistoksi keppi ja keihäs.
Ihan täydellinen päiväretki.

Tässä sikermä päivästä. Nyt sulatellaan vielä hetki, ja sitten keskitytään jo tulevaan viikkoon.

Kaikille mukavia toivotellen.
 

Comments

  1. On sitten kyse ihan mistä vaan, niin... yksinkertainen on hyvää ja se on myös kaunista <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    ReplyDelete
  2. Voih! Ihanata ja simppeliä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja kysymys kuuluu, että miksei samoja makuja saa omassa grillissä? Maisemalla on varmasti jotain tekemistä asian kanssa;)

      Delete
  3. Oi ihanuus mitkä maisemat ja lämmin tuulahdus tuli aivan tänne asti! Mukavia myös sinne toivotellen ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos NJ. Hyvä reissu, mainio kombo maisemaa ja herkkuja. Niin ja totta kai maailman paras seura!

      Delete
  4. Se on hieno elokuva ja maisemat ovat siinä todellakin huikaisevan upeat :)
    Kiva, kun lämpö vihdoin saapui sinne teille. Nauttikaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämpö saatiin, ja ollaan iloisia. Ja kyllä se Minun Afrikkani on yksi elokuvien huippuja, varsinkin kun on melkein omalla takapihalla filmattu;)

      Delete
  5. Noissa maisemissa mikä tahansa maistuu hyvältä! Ja grillattu liha, eihän siihen kummosia mausteita ja lisukkeita tarvitse muutenkaan, taatusti herkullista noin. Kuulosta niin hyvältä. Voi kun minä olisin voinut eilisen Ikea-reissun sijaan tehdä tollasen reissun...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta hei, Ikean lihapullat on ihan OK;) Reissu oli kiva, ja pisti taas miettimään, että on se simppeli ruoka vaan niin pahuksen hyvää! Ja kylmä olut maisemilla. Not bad at all...

      Delete
  6. Oi, sinne haluaisin minäkin...kaksi kertaa elokuva on tullut katsottua.
    No onneksi saan ihanilla näitä kuvia edes....:D
    Mukavaa ja lämmintä viikkoa sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos terveisistä, ja viikko alkanut ihan mallikkaasti;) Nyt kun on leffa muutamaan kertaan tässä mainittu, niin pitäisipä taas uudestaan katsella. Karen Blixen oli oikeasti ihan huima rouva, sankari monessa mielessä. Terkut myös sinne!

      Delete
  7. Kyllä kaikki mitä sulta tulee on niin ihanaa ja jännittävää! Mä olen suuri nostalgikko ja elän mielikuvista, siksi siis mm. Minun Afrikkani on yks mun suosikkileffoja , Afrikkafani kun olen. Muistan myös kuinka itse eräillä elokuvafestivaaleilla siellä maailmankolkassa työskennellessäni, istuin helteisessä toimistossa, ritilä-ikkunaluukkujen takana ja leijuin siirtomaa-aikaiseen elokuvaan ihan mielessäni niin, että olisin saattanut tilata giniä keskellä päivää pitääkseni malarian loitolla, ihan vain korostaakseni päiväuntani.

    Ja edelliseen postaukseen, meillä on juuri samat jutut täällä ajankohtaisena - lastenhuoneen remontti on valmistumassa ja tässä pohditaan kuka sinne uskaltaa muuttaa oikein nukkumaan, pois meidän vanhempien makuuhuoneesta ;D. Keskellä kun on väkeä joka yö vielä....Mutta on tiellä totisesti koti siellä, omaisuuksineen, mekoinen muuttokuorma sitten joskus pakattavana :). Onneksi sitä kai ei tarvitse miettiä vielä. Kiitos taas, iloa sinne helteeseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana helle! Ja meinaan kyllä kaivaa sen elokuvan ja katsella sen taas kerran. Taas kerran. Ja sekoitella ne ginit siihen kyytipojaksi;) Jeps, kyllä ainakin tyttölapsi tupsahtaa viereen aina tasaisin väliajoin, mutta saa tulla! Odottelen kuvia rempasta, ja pistän omiani tulemaan. Aloitettiin meinaan maanantaina kylppäriprojekti. Huh.

      Delete
  8. Ihana sunnuntai - ja nuo maisemat, ah!
    Meillä vielä odotellaan lämpöä, taas ollaan taannuttu heinäkuiseen meininkiin, eli sadetta ja vilua ilmassa. Kummallista. Eiköhän ensi kuussa ala jo lämmetä, sais jo kyllä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana eteiläisen telluksen kevät, joka aina niin hartaasti antaa itseään odottaa. Mutta kyllä se sieltä!

      Delete
  9. Tässä kiertelen blogimatkalla kauniita maisemia katselemassa - äsken ihastelin Pastellinmajassa Kolin näkymiä ja nyt täällä upeita maisemia Kenian auringon alla. Ei voisi paremmin olla, vielä kun mukaan saisi äänet ja tuoksut. Ja voishan tuosta ruudulta muutaman lihanpalankin maistiaiseksi napata ; ) Ihania kuvia taas kerran! Kiitos retkipäivästä : )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jup, kävin itsekin huokailemassa Pastellimajan maisemat.. ja huikkaamassa, että kyllä on vaikea löytää kotikunnaiden voittanutta mitä tulee niihin näkymiin ja tunnelmiin. Ikävä se taas nostelee päätään;)

      Delete
  10. Upeat maisemat, mukava tunnelma aistittavissa ja vielä tuo kylmä olutkin!
    XX

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi oli kylmää - täällähän olut juodaan kädenlämpöisenä ja sitä huurteista saa joskus oikein hakemalla hakea;)

      Delete
  11. Nam!
    Sitä kesätuulta alan taas kaipaamaan täälläkin. Aamut pimenee ja kylmyys lisääntyy ;-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitten vaam lisää kynttilöitä sitä mukaa kun illat pimenee ja ilmat kylmenee;)

      Delete
  12. Tuosta ei kyllä puutu yhtään mitään: perhe, hyvä ruoka, maisemat, joutilaisuus.

    ReplyDelete
  13. Voi että noita sun kuvia!!! Heti tuli mielikuva miltä tuo fanta, ranskalaiset ja juuri tuo kirkkaanpunainen ketsuppi maistuu! Kertakaikkisen herkullisia ruokakuvia.
    Ja mitkä maisemat! Kyllä mun on uskaltauduttava vielä joskus uudelleen Keniaan, vielä kerran...
    Blixenin museoissa olen käynyt Keniassa ja Tanskassa, elokuva katottu moneen kertaan, samoin kirja luettu. Se on vaan niin mielenkiintoinen tarina.
    Tuo viimeinenkin kuva herättää muistoja, niin tuttua ja melkein samalla tavalla mekin reissattiin puoli Afrikkaa silloin nuorena. Voi sua onnenpekkaa! Kiitos safarista, lyhyestäkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, tänne vaan. Mulla on oikein missio yllä saada väkeä miettimään reissua ja lomaa näissä merkeissä;) Karibu sana!

      Delete
  14. Mitä tähän nyt lisäisi muutakuin että kauniita kuvia ja yhdyn edellisin puhujiin ! :D

    ReplyDelete
  15. Jaa muistetaanko...no kyllä! Että vielä samoilla kukkuloilla pyörit. Olet sä aika epeli...
    xxx -S-

    ReplyDelete
  16. Voi mahtavuutta ja värikylläisyyttä! Syksyinen sade piiskaa parvekelaseja mutta filtin alla mielessä in Your Africa.... S&F

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ottaisin niin mielelläni hetken siellä syysmyrskyn tuiverruksessa viltin alla takan edessä mökillä. Apua, siinä se unelma on;) Terkut!

      Delete

Post a Comment

Popular Posts