Toisenlainen torstai


Torstain toivo on hakoteillä ja on hiukan takki tyhjänä. Ja talo tuntuu ontolta, iskä-pappa lähti Turkuun ja sellainen riivaava koti-ikävä nostaa päätään. Kaipa tässä muilla mailla majailussa on sellainen jatkuva alavire mukana, varsinkin kun sille antaa luvan tulla. Ja joskus se tulee ihan luvattakin. Eihän tälläsistä asioista saisi valittaa, saatika näin julkisesti ruikuttaa  - kun kaikki on kuitenkin niin älyttömän hyvin - mutta kun on ikävä niin on ikävä. Talossa on ollut sellaista oikeaa taikaa viime päivinä - tenavat ovat helisseet ja silmät loisteessa puuhanneet ja pelanneet isoisän kanssa. Niinpä, niin normia niin monelle, mutta sellaista suuren luokan harvinaista luksusta meille. Sukupolvissa on satua ja suunnatonta rikkautta, se on taas kertaalleen nähty. Ja ihan samaa serkuissa ja muissa - ovat mielissä sankareina ja bestiksinä, monen iltahetken viimeinen nootti, ja aamukampojen jatkuva kohde. 
Sitten kun taas kesällä nähdään. 

Tässä pistää miettimään, että vuosien takaiset ikiomat uravalinnat ja se palava itsekeskeinen kaukokaipuu (joka on muuten aivan humpuukia, omalla kohdallani, näin jälkiviisaana) eivät hoksanneet miettiä asioita näin pitkälle – mikä onkaan se kolikon toinen puoli, jos ja kun siitä maailmalle menosta tuleekin pysyvämpi olotila: perhe kaukana, sukulaiset kaukana, juuret kaukana, mökki, meri, kotikatu, kauppatori, kympin uutiset, mämmi, pommac, joulurauha, juhannus, aamulehti, hautausmaa, niittykukat, suvivirsi, ruska, vahverot ja laavu, kaikki liian kaukana. Tähän pitäisi nyt töräyttää se marraskuun loska, maaliskuun takatalvi, kaamos ja kunnallispolitiikka - but so what, niitäkin on ikävä. Koti. 

No, huomenna on taas iloinen päivä ja pää höyryssä funtsitaan reissuja ja kekkereitä, no hätä tai huolenhäivä. Mutta uskon ja tiedän, että se vire on ottamassa meistä kaikista tiukempaa otetta pikku hiljaa. Puheissa vilahtaa entistä useammin sitten-kun, eikä enää se varovainen sitten-jos-joskus... höystettynä sellaisella vienolla hymyllä ja utuisella katseella;). Jokaisen potentiaalisen paluumuuttajan mantra, I guess. 

Mutta, jotta tästäkin torstaista jäisi jotain käteen, niin joka rakoon sopii juustokakku. Kermainen, höllyvä ja suussasulava. Nyt natinat mäkeen ja kakkua. Ja miettimään oodia Afrikalle seuraavaksi postaukseksi;)

Ja kammassa tällä haavaa hampaita 84. 


Comments

  1. Teillä tuo ulkomaan kakku taitaa olla tuollainen toistaiseksi jatkuva...

    Meillä on paluu Suomeen (jossa muutenkin ollaan käyty melko tiiviisti, lähellä kun ollaan) on kesällä.

    Toisen kautta olen ihan täpinöissäni, mutta toisaalta on myös haikeutta ilmassa ja tiedän, että jossain vaiheessa iskee halu taas lähteä.

    Toivottavasti perjantai on torstaita pirtsakampi. Hauskaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eli aika lailla samoissa tunnelmissa ollaan, tosin teidän kerhon suunnitelmat himpan verran konkreettisemmat. Niinpä, kaipa se haaveilu on osa tätä tallaamista aina vaan... ollaan sitten siellä tai täällä. Mukavaa viikonloppua!

      Delete
  2. niin tuttuja fiiliksiä ja se iskee helposti just silloin kun läheiset tai ystävät on palaamassa kotiin. Ja sekin, että tuntee huonoa omaa tuntoa siitä koti-ikävästä, vaikka kaikki olisikin tosiaan ihan hyvin. Mutta minkäs sitä tälle suomalaisuudelleen voi. Meillä kotiinpaluu on kuitenkin jossain vaiheessa tulossa ja olemme iloisia siitä, että ei ihan vielä. Mutta onneksi sulla on juustokakku, se parantaa ikävän ainakin hetkiseksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuttuja fiiliksiä selvästikin vallan monella... ja nyt yllättäen löytänyt samoja tunnelmia muistakin blogeista... hhhmmm, kollektiivista kevätväsymystäkö? Ollaan iloisia olosta ja elosta just nyt, ja jatketaan haaveiluja;)

      Delete
  3. Kyllä se pahin olo taas hellittää, nauttikaa olostanne siselä lämpimässä....:)
    Täällä Turku ja Littoinen kyllä teitä odottaa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, ihan totta puhut! Terkkuja ihanaan Littoiseen x

      Delete
  4. Äkkiseltään laskin, että taitaa olla lomakampa..:) Täälläkin alkaa olla jo paljon keväisempää kuin pari viikkoa sitten - tosin viikonlopuksi luvattiin lunta...Mutta leskenlehtiä näkyy jo, kyllä tää tästä! Ihanaa viikonloppua ja halauksia <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No lomakampa just. Vaan. Vielä toistaiseksi;) Apua, nyt tuli ikävä niitä leskenlehtiäkin! Isot halaukset sinne myös!

      Delete
  5. Minä en (ainakaan vielä) ole potentiaalinen paluumuuttaja, mutta haikeilen silti silloin tällöin... Ja heinäkuun Suomi-vierailu odottelen kuin kuuta nousevaa - JEEEE! Ja just nuo pikkuisten serkku-, sankari- & sukulaisjutut ovat niin hellyyttäviä :-)

    Totta, että harva lähtiessään jo päättää jäädä muille maille. Asiat vain johtavat toisiin ja kolmansiin ja huomaamatta elämä onkin siirtynyt jonnekin pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kai se haikailun taso, mikä on se juju tässä kaipuussa... aika syvissä vesissä ollaan, mutta kyllä tämä tästä;) Isot terkut!

      Delete
  6. Niin ihana kun olikin kotiin taas pieneltäkin reissulta palata, niin aika masentava oli sandaalien jälkeen vetää kumisaappaita jalkaan villasukkien kanssa :/
    Mutta niinhän se on, että kaikilla asioilla on puolensa!! Tähän helevetin pitkään talveen vaan ei puolessakaan vuosisadassa totu...vaikka en mä taitais tottua niihin teidänkään keleihin, että turha rutista :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskon, shokkihoitoa sandaaleista saappaisiin:) Kaikilla on puolensa, ja ehkä se talvi on ollut jotenkin vaan ylipitkä tänä vuonna. Laiha lohtu, I know...

      Delete
  7. Varmasti se hetki, kun läheinen lähtee kotimatkalle Suomeen, nostaa tunteet pintaan! Mut hei, täällähän me ollaan, eikä mihinkään hävitä, tuutte sitten kun ehditte :-)

    ReplyDelete
  8. Oi tiedæn niin ton tunteen ja siita juuri kirjoitinkin. Tsemppia sinne:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis meinasin pudota pallilta, kun luin sun postauksen. Ihan samoissa tunnelmissa siellä ja täällä - tosin hiukan kade-vihertävänä, kun teillä on jo suunnitelmat selvänä... Roikun teidän menossa mukana, usko pois;)

      Delete
  9. Niin tutulta kuulostaa! Siskoni eivät ole (vielä) ääneen sanoneet, että joskus voisivat muuttaa katraineen Suomeen... Teillä on kyllä kieliasiat hoidettu paremmin.
    Lapsetkin sanoivat joskus, että paras tunne on puolivälissä matkaa, taivaalla. Israelissa on ikävä Suomeen ja Suomessa ikävä Israeliin.
    Mukavaa viikonloppua ja Suomi-loma tulee yllättävän nopeaan vastaan, usko pois!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puolivälissä taivaalla, miten super-suloista! Kyllähän se maailma pienenee koko ajan, välimatkat lyhenee, lentsikat nopeutuu... mutta, mutta. no, häntä on pystyssä, kyllä se tästä. Isot terkut!

      Delete
  10. Ikävä on varmasti täällä olevillakin? Palasin juuri ainoan lapsenlapseni luota, sain viettää 8 päivää tämän kahdeksankuisen ihmeen luona ja kahden viikon kuluttua tapaamme jälleen. Välimatkaa vain 350km, Suomen rajojen sisällä, ja nyt jo ikävä???. Joka kerta kotiin lähtiessä ajattelen että muutan lähemmäksi heitä.............ehkä joskus teen sen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, tottahan tosi, ikävä toki toimii kahteen suuntaan - ja kyllähän ne isovanhemmat ja lastenlapset ovat niitä ihanimpia juttuja ja samalla myös usein suurimpia ikäviä, jos välimatkaa on. Suloista viikonloppua sinne, ja kiitos kommentista!

      Delete
  11. Useammassa ulkosuomalaisblogissa on ollut tästä aiheesta kirjoitusta ihan viime aikoina. Tämä kevätkö ja lähestyvä kesäkö sen tekee?

    Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että en lähtisi tästä yhtään minnekään. Mulla ei todellakaan ole ikävä Suomeen. Käyn siellä ihan mielelläni kerran vuodessa viikon verran. Mutta jos vanhempani eivät asuisi siellä, niin en varmaan kävisi kovinkaan usein.

    Mutta minulla onkin tilanne, että kaksi lapsista on jo aikuisia ja toinen ei muuta täältä varmaan ikinä minnekään. Toinen tulevien töittensä vuoksi varmaan reissuaa maailmalla, Suomessakin mahdollisesti. Nuorin on hypernorjalainen, joten se siitä.

    Minun täytyy varmaan kirjoittaa postaus tästä blogiin :).

    Tsemppiä! Siitä se taas.

    ReplyDelete
  12. No voihan. En tiedä kuinka kauan te kotimaankaipailijat olette viettäneet muilla mailla, mutta kun itse on vasta pari vuotta viettänyt muualla, niin Suomi-vierailutkin ovat melkein pakollinen juttu, mikä vain täytyy kerran vuodessa tehdä. Koko muu maailma on vielä näkemättä! Vieraita Suomesta kyllä odotan aina kuin kuuta :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts