Sävel & Sävy


Eipä ole vahveroita ei. Ei tatteja.  Eikä pihlajanmarjoja maljakoissa. Tai saaren havupuita havisuttamassa pisaroita tarpojan niskaan. Toki on hempeitä pimeitä iltoja, sadettakin silloin tällöin, mutta lämpöiset tuulet ja kukkivat puut eivät onnistu herättämään sitä odoteltua syksyn säveltä. 

Aito syksy on ehdottomasti vuoden kulun herkullisin sesonki, ainakin hetkellisesti.  Syksyssä on mukana sopiva ripaus haikeutta, menneen kesän tuulia ja odotuksia tulevan talven pipoista ja kinoksista, toiveita intiaanikesästä, haaveita ensilumesta. Kynttilät ja nukkupeitot. Ja ne värit – palavat oranssit, syvät sammaleen vihreät, ruskeankirjo, ja totta kai ne fifty shades of grey ;) Alkutalvi on jo ihan toista, ihan toista. Lokakuun  loppuun mennessä ovat jo kaikki lomaenergiat huvenneet täälläkin päässä, koti-ikävä hiipii kuvioihin mukaan, ja kammolla odottellaan ensimmäisiä tonttujuttuja – silloin aukeavat taas padot, kanavat ja Kotka Rankin alakulot.

Mutta, mutta, keskitytään nyt syksystä haaveiluun, ja helou helou, meillähän ollaan kesään menossa. Hottis. Olin jotenkin jo niin mielessäni kotikadulla syystuulen riepoteltavana. Ylös, ulos ja helteeseen. Piha täynnä kukkia, syksyn sävyt kaikkialla;)

Hyvillä mielin, kaikesta huolimatta. Ja juuri siksi. 

Comments

  1. Täällä kyllä alkaa ruskan värit olla kohta parhaimmillaan, joskaan kyllä minä mieluusti kohtaisin ne kuumat tuulet ja auringon paahteen! Ehkä se menee vähän niin, että sitä kaipaa aina sitä mitä ei ole....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, miten se ihmismieli aina jaksaa haaveilla siitä aidan toisen puolen nurmesta? Nautitaan kuitenkin väreistä puolin toisin;)

      Delete
  2. Moikkelis ! Muistatko, kun lupasin lähettää sulle hyviä viboja ? No nyt tulee ensimmäinen sylillinen halauksen kera, myrskytuulen ja sateen ropinan keskeltä. Ota koppi ! Mirjo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, kiitos muru. Olenkin odotellut;) Otan sylillisen niin ilolla vastaan, anna tulla tuulta ja tuiskettakin. Sitä kaivataan. xxx

      Delete
  3. Suomessa toistelin usein, ettei syksyssä ole kyllä yhtään mitään hyvää, ei niin ensimmäistäkään juttua... ja kyllä, tänään kun satoi oikein rankasti ja ulkona oli vain +23 astetta ja pystyi melkein kuvittelemaan syksyn, oli oikeastaan tosi hyvä fiilis. Sienimetsään kaivataan täälläkin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just, metsää ja sieniä, sitäpä juuri. Kohta voi tulla ikävä jopa sitä loskakeliä;)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts