Raksha Bandhan - siskolta veljelle

On onnenkantamoinen olla osa kulttuurien sekamelskaa. Meidän lähipiiristä löytyy rotuja, uskontoja, kieliä ja tapoja joka lähtöön. Meidät on kutsuttu viettämään monia tuikitärkeitä juttuja,  aina mukana ripaus mielenkiintoa ja roimasti kunnioitusta; on juhlittu viiden päivän ja tuhannen vieraan häitä, kiitelty jumalia kookospähkinöitä polttamalla, ajeltu vauvan ensitukka valtamereen ripoteltavaksi ja metsästetty kuunsirppiä paaston päätökseksi.

Samalla tapaa meillä on ollut ilo jakaa omia metkujamme tuttujen iloksi ja hämmennykseksi – on selitetty saunat&vihdat, on vakuuteltu joulupukista, kuvailtu mämmiä, siunailtu vappumarsseja ja -farsseja, on kuusenkoristelut ja koivuilla koristelu, juhannuskokot ja lentävät porot. 

Monet meistä täällä on muukalaisia vieraalla maalla, ja meillä kaikilla täällä on sama risti (tai sirppi) kannettavana – ei ole lähiperhettä ja sukulaisia todistamassa ja jakamassa niitä tärkeimpiä juhlia tai traditioita. Silloin otetaan apuun the chosen family, valittu perhe. Ne lähimmät ja rakkaimmat paikan päällä. 

Meidän perheen pojilla oli hiljan ilo ja kunnia olla Raksha Bandhan-hinduseremonian keskipisteessä. Kerran vuodessa hindusiskot osoittavat kunnioitusta ja rakkautta veljilleen sitomalla punaisen koristenarun veljen oikeaan ranteeseen. Täydenkuun tienoilla. Siskon solmiessa narua, veljet puolestaan lupautuvat huolehtimaan ja suojelemaan siskoaan ajan hamaan loppuun asti. Pienen ja lämpöisen tradition päätteeksi, sisko painaa punaisen bindimerkin veljen otsaan ja tarjoaa intialaisen riisikarkin. 

Meidän molemmat pojat saivat narun ja merkin meidän parhaiden kavereiden sulosiipityttäriltä, ja oma mies sai saman tyttöjen äidiltä.

Narut kuluvat ja tipahtavat ranteista aikanaan, ansaittu sisaruus ei milloinkaan.