whatever the weather

Selvittiin kolmannestatoista perjantaista nipin napin - kaksi vesivahinkoa kokeneempana. Ei nyt mitaan suurempaa katastrofia; Eunice laittoi kahdet ammeet juoksemaan kylpyvetta lapsille, ja unohti autuaasti molemmat. Kaksoisvirrat kohtasivat olohuoneessa, ja tuuma vetta lapi alakerran. Lattiana on taysipuinen palaparketti, ja pitaa vain toivoa kovasti etta saatiin lattiat kunnolla kuivaksi - eika niin etta keskiviikkona alkaa parketin palat poksahdella. Ja kun viimeisteltiin saunaterassin uutta maalipintaa eilen ehtoolla, niin huomattiin etta terassin vuoden vanha lautalattia on lapimata. Ei tosin ihme, silla viime vuonna satoi yhta soittoa nelja kuukautta. Aisana.


Saatiin viikko kasaan kuitenkin kunnialla. Uupuneena, ihan totaalisen puhki ja poikki. Perjantai-illalle olisi ollut ohjelmaa poikineen, mutta ainut asia mika siinsi mielessa oli verkkarit, villasukat ja tyyny. Sade on jatkunut koko viikonlopun ja sahkot on ollut poikki suurimman osan aikaa. Poh. Totuuden nimissa en saisi yhtaan valittaa - olla vasynyt ja puhki Keniassa on ihan oma juttunsa. Se vasymys ei johdu kotitoista, tiskeista, pyykista, luuttuamisesta, ruuanlaitosta tai moisesta - ei. Meilla on arsenaali henkilokuntaa moiseen puuhaan. Eika tama ole mitaan asian kanssa proystailemista, vaan j.o.k.a.i.s.e.l.l.a suht'koht standardiduunia tekevalla on kotona henkilokuntaa - kenialaisen keskiluokan kotitaloudet ovat yksi suurimmista tyollistajista taalla suunnalla. Tama on win-win-diili, silla meidan rouvat saavat ihan hyvan toimeentulon, lasten koulutuksen, ruuan ja taloudellisen itsenaisyyden - seka lainaa tarvittaessa. Keniassa reilusti yli puolet kansasta elaa alle kahdella euroa paivassa, joten meilla kotona on kaikilla asiat ihan hyvin. Se siita uupumisesta.



Viikonloppu on vilahtanut sadetta pidellen ja kotona hyorien, ystavia tapaillen ja elokuvia katsellen. Laiskoja aamuja, myohaisia iltoja, hyvaa ruokaa ja mukavaa seuraa. Saatiin vieraita myos Suomesta, lasti ruisleipaa ja Fazerin sinista tuliaisina. Harmittaa tietenkin vieraiden puolesta kelien kurjuus, onneksi Mombasan helteet ovat ihan kivenheiton paassa jos silta tuntuu.

Viikko edessa, uusilla metkuilla ja kujeilla. Pyhailtaa piristaa kasa kotimaisia sanomalehtia. 

Iltelehti on selvasti parempi kadessa kuin netissa. 

Comments

Popular Posts