Simaa. Rusinoilla vai ilman?



Tälläisinä kotimaisina juhla-aikoina alkaa aina ikävä kärventää pahemmin kuin yleensä... joulunaika on vuodenajoista kaikkein kamalin - ikävän taso saavuttaa lähes sitämättömiä tasoja eli rosollia itkut silmissä - sitten seuraavaksi tulee pääsiäiset ja vaput. Kaipa se on ennenkaikkea se tajunnan taso, että muut sukulaiset ja kanssaihmiset tekee tiettyjä juttuja tietyllä tavalla, just nyt, kaukana kotona... ja itse yrittää jotenkuten saada samoja fiiliksiä ylle, vaikka vähän väkisin. 


En koskaan ajatellut itseäni tämän tason patrioottina, mutta tässä sitä ollaan. Ei se siman pano sentään itkua saanut aikaiseksi, mutta myönnän isolla sydämellä että olisin hemmetin mielelläni juuri nyt saaressa Suomessa tai Turun humussa. Mutta ei, enpä ole. Nairobin kodossa, takkatulen ääressä, skumppaa nauttien takkatulen ääressä, litratolkulla rusinatonta simaa ja kuunnellen YlenX:ää. Ulkona tuivertaa, lapset juoksee jaloissa, kotimaisia hittejä. Sain miehen kotiin maan ääristä. Ja on sähköt. Kaikki loppujen lopuksi ihan hyvin. 


Suomen radion sykkeessä tytöt rokkaa, pojat härnää, simaa kuluu ja tunnelma on ihan hauska. Harvinaista riemua maanantai-iltaan. Marimekon helmat heiluu, ja osa suurta juhlaa on huominen munkki- ja pulla-agenda. Serpetenttiiniä ei ole ripusteltu, palloja ei ole puhallettu, mutta parasta jutussa on kuitenkin yhdessä hyöriminen ja kikattelu, ihan satana:)

Protestanttinen työmoraali tai militarinen duuniasenne - siina ripaus suomalaista työasennetta. Ihan mainiota juttua radiosta,  aiheena nurkana takana piileskelevä huominen. Työnpäivä. Työnjuhla. Miten saada työpaikka onnelliseksi? Vai onko koko aiheyhteys jo banaali. Thank God it´s Monday-mentaliteetia etsien. Yltiödemokratiaa työpäiviin. Siinä totista aihetta mietiskelyyn aiheesta arki & työ. Mutta nyt keskitytetään kotiin, lapsiin ja sylittelyyn. 


Ja huomenna nukutaan pitkään, laiskotellaan ja nautitaan hetkistä Sitä samaa, tuikitärkeää.

Simaista ja Suloista Wappua!


Comments

Popular Posts